Uutisia

Uutisia Tuusniemen kunta täyttää 2020 150 vuotta, minutkin hyväksyttiin tähän arvovaltaiseen juhlatoimikuntaan, ensimmäinen kokous oli 22.10 jossa lähinnä sovittiin että juhla pidetään ja varsin pienellä budjetilla sekä muut asiat juhla logon suunnittelu annnetaan oppilastyönä tehtäväksi pidin sitä hyvänäideana.Seuraavana “asialistalla” oli juhlapuhujan valitseminen ajattelin heti ensimmäisenä kun Tuusniemi siaitsee kahden yliopiston keskeiselläpaikalla niin ehdotin Itäsuomen yliopistolta erittäin arvovaltaista henkilöä mutta totesin että toimikunnan jäsenet ” halvaantui ” hetkellisesti tilanne laukesi kun eräs toimikunnan jäsen ehdotti juhlapuhujaksi Seppo Kääriäistä no hänhän sai ruhtinaallisen kannatuksen, en epäile etteikö Kääriäinen olis hyväpuhuja mutta valinta jotenkin vaikuttaa polittiselta vai mitämieltä PS kenttäväki on.Sillä ihmistuntemuksella mikä minulla on niin voin sanoa että juhlapuhuja oli jo sovittu etukäteen Niinkuin tiedätte niin hallituksen, valtuuston lautakuntien kokoukset on julkisia sempävuoksi ajattelin tiedottaa meidän kenttää tässä asiassa.Terveisin Tuusniemen Perussuomalaiset pj Tenho Holopainen 0400 677305

Kirjoitettu 1.12.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa